Daemhill's Frostybear ☆ meriitit

Päiväkirjamerkintä 24.12.2020, kirjoittanut omistaja, 594 sanaa

Käteeni oli jossain välissä ilmestynyt uutuuttaan kiiltävä musta nahkariimu, ja vanhempani odottivat jo ulkona. Seurasin mykkänä heidän perässään ylätarhoille, ehkä he olivat löytäneet minulle vuokraponin? Kun sitten pysähdyimme tarhalle, tunnistin siellä olevista kahdesta ponista helposti Jodan. Orin loimi oli vain osittain ponin päällä ja paksu harja lensi tuulessa miten sattui. Toisesta ponista näkyi mustan loimen alta neljä sukkaa, osittain valkoinen häntä sekä kaunis tähtipiirto punaisenruskealla pohjakarvalla.
”Tuo isompi poni on Ben, ja se on sinun”, kuulin äitini äänen jostain kauempaa. Olin kuin puulla päähän lyöty, siis mitä? Minun? Käännähdin katsomaan vanhempiani varmistuakseni vielä, ja sainkin sen nyökkäyksen muodossa. Anni oli jo avaamassa tarhan porttia ja vinkkasi minut mukaansa.
”Ben on asunut täällä nyt kaksi viikkoa, eli karanteeniaikakin on jo ohitse. Ruunahan tuotiin Tanskasta isolla hevosrekalla ja samalla kyydillä tuli myöskin muutama poni sille toiselle ratsastuskoululle kaupungissa. Ben on liikkunut mun kanssa maasta ja ajaen. Ollaan liikuttu kentällä ja maastossa, Ben vaikuttaa tosi rennolta ja mukavalta ponilta, ihastut siihen varmasti. Pakkaset tosin ovat antaneet sille reippaasti lisävirtaa, joten se saattaa olla vireä”, Anni kertoi ja viimeinkin tajusin kuunnella naisen puhetta kiitollisena. Ruuna tuli luokseni kutsusta ja tunki pehmeän turpansa syliini luultavasti herkkujen toivossa. Naurahdin silittäessäni ponin silkkistä otsaa ja pujotin riimun sille päähän.

Talliin päästyämme Anni näytti, missä Benin varusteet olivat. Ruunan mukana oli tullut estesatula ja meksikolaiset suitset sekä muutamat suojat.
”Päästään ilmeisesti varusteostoksille”, totesin. ”Tarvitaan ainakin koulusatula, harjoja, uudet suitset ja luultavasti paljon muutakin tavaraa kun innostun kumminkin.” Hetken satulaa ja suitsia katseltuani tajusin, että ne ovat samalla paikalla kuin Nonan varusteet olivat olleet, ja ihana yhteensattuma sai hymyn huulilleni. Nappasin varusteet mukaan ja palasin käytävää pitkin ruunan karsinalle. Äiti oli jo ehtinyt ottamaan Beniltä loimen pois, ja Annikin varusti kimoa tammaansa vastapäisessä karsinassa.
”Ehdottaisin sulle Eveliina diiliä: jos viitsisit ratsastella Jodaa aina välillä vaikka kerran, kaksi viikkoon että se ei ihan ruostuisi, niin voisin sitä vastaan valmentaa sua ja Beniä pari kertaa viikossa”, Anni ehdotti hymy huulillaan. Jouduin hetken harkitsemaan, valmennus kyllä kelpaisi, mutta että ratsastaisin Jodaa?
”Kyllä se sopii!” tokaisin ja vilkaisin äitiäni vielä varmistukseksi. ”Myöhemmin Eetukin voisi varmaan harjoitella ratsastamaan Jodalla?” Äiti lisäsi kysyvästi ja sai myönteisen vastauksen Annilta.

Oli outoa nousta taas selkään tutun maneesin keskeltä. Maneesin, johon en kuvitellut pääseväni enää koskaan. Ben seisoi kiltisti aloillaan säätäessäni jalustimia varmaan metrillä lyhyemmiksi, ruunan edellinen ratsastaja oli ollut ilmeisesti aika pitkäjalkainen. Pyysin ponin liikkeelle kaarrosta ja vilkaisin mihin kierrokseen Anni käveli Taralla. Ben käveli rennosti kaula pitkänä ja poniksi yllättävän pitkällä askeleella, tosin se nyt taisi olla sentin tai pari ponien maksimisäkäkorkeutta korkeampi. Muutaman kierroksen alkukäyntien jälkeen otin ohjaa hieman lyhyemmäksi ja aloin asettelemaan ruunaa ympyröillä kokeillakseni miten se vastaa eri apuihin. Poni oli alkuun hieman jäykän tuntuinen, mutta muutaman toiston jälkeen Ben alkoi pehmetä ja rentoutua.

Molempiin suuntiin tehdyn muutaman toiston jälkeen siirryin tekemään samaa tehtävää ravissa, jolloin Benin pää nousi taivaisiin ja askel lyheni huimasti. Aloin ratsastaa ruunaa eteen ja alas, edelleen isoja ympyröitä tehden. Hiljalleen poni lähti rentoutumaan kivasti, mutta yllättäen maneesin katolta romahti lumet alas, jonka seurauksena Ben pyrähti muutaman askeleen laukkaa. Sain ruunan kuitenkin nopeasti hallintaa, toisin kuin Anni, jonka kipakka ratsu laukkasi edelleen pitkin pitkää sivua. Muutaman volttikierroksen jälkeen Tarakin onneksi rauhoittui ja Anni pääsi rentoutumaan sen selässä.
”Taran kanssa näihin spurtteihin tottuu nopeasti, se on sielunelämältään aika herkkis ja reagoi nopeasti”, nainen selitti hymyillen.

Säikähdyksen jälkeen Ben rentoutui oikeastaan paremmin kuin ennen sitä, ruuna ravasi mukavan isoa ja rentoa askelta. Otin muutamat laukannostot ympyrällä, alkuun nostot olivat aika hallitsemattomia ja tasapainottomia, mutta Annin ohjeilla sain ponin keskittymään ja nostamaan laukat tarkemmin. Niiden jälkeen annoin Benin vielä ravailla vähän eteen ja alas ennen loppukäyntejä.